Viialassa 40 nuorta lähti tekemään musikaalia

Oikea rytmi. Leena Tolonen johtaa, Riitta Kurkela videoi. Ja nuoret hakkaavat rumpuja. (Kuva: Ilkka Laitinen - Aamulehti)

Viialan vanhan nahkatehtaan sisäpihalla lepää sikin sokin 38 nuorekasta polkupyörää. Niiden vielä aavistuksen liikkuvien etupyörien asento ohjaa meidät oikealle ovelle. Siinä lukee: Konesaumakatot, piipun pellitykset. Ylhäältä kuuluu kuitenkin sen verran lupaavia ihmisääniä, ettemme anna tekstin hämätä. Nousemme rohkeasti raput toiseen kerrokseen ja vältämme täpärästi lyömästä päätämme keltamustaksi maalattuun betoniin. Haiseeko täällä vieläkin nahka? Vai johtuuko outo tuoksu vain eläytymisestä? Puoliavoimesta ovesta kuuluu kummia: ''Tsurumelapuh, andantiketama...'' Kurkistamme varovasti sisään: Neljäkymmentä nuorta istuu lattialla piirissä ja takoo puukepeillä tuoleja. Keskellä salia seisoo vihreäpaitainen, pitkätukkainen nainen ja hokee ''tsurumelapuh, andantiketama''. Huhut pitivät paikkansa; Viialassa tehdään tänä syksynä ihmeitä. Tai tarkemmin sanottuna musiikkiteatteria. Käynnissä ovat koko kylän yhdistäneen Teatteri Nahkiksen nuorten musikaalin harjoitukset. Pitkätukkainen nainen piirin keskellä on musiikinopettaja Leena Tolonen. Hän on säveltänyt musiikin ensi-iltaan. Harjoituksia videoiva punatukkainen nainen taas paljastuu musikaalin käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. Hänkin on opettaja, nimeltään Riitta Kurkela. Rentoa ja välitöntä, ehkä vielä työtäkin Koska haluamme Viialan villeistä tapahtumista ensikäden tietoja, vinkkaamme piiristä luoksemme umpimähkään kaksi nuorta. Siirrymme keskustelemaan ohjaajien ja opettajien ulottumattomiin. Teppo Jouttenus, 17, ja Heikki Ahonen, 16, käyvät molemmat Viialan lukiota. Ja vaikuttavat oikein fiksuilta nuorilta miehiltä. Miksi he siis istuvat illalla vanhan nahkatehtaan lattialla ja hakkaavat puukepeillä kumollaan olevia tuoleja? - Tämä on aika rentoa touhua. Ja hauskaa. En usko, että ikinä on haittaa siitä, että oppii olemaan välitön, vastaa lukion toista luokkaa käyvä Teppo. - Ja on tästä hyötyäkin; saa kurssisuorituksen lukioon. Vaikka oltaisiin me muutenkin tultu mukaan, sanoo Heikki. - Me ollaan tehty samoja juttuja koulussa, mutta täällä siinä on enemmän haastetta. On isompi ryhmä, siis vaikeampi pysyä rytmissä, kertovat pojat. - Tähän asti kaikki on ollut pelkästään hauskaa. Mutta kyllä me tiedetään, että edessä on vielä kovaa työtäkin ennen maaliskuun ensi-iltaa. Mistä musikaali kertoo? - Meille on paljastettu vain vähän juonta. Siinä on kaksi intiaaniheimoa. Toinen palvoo kuuta, toinen aurinkoa. Ja tietty kuvaan kuulu kaksi rakastavaista, siis vähän Romeon ja Julian mukaan, tietää Teppo. Onko tekeillä siis uusi Virgo? - Ei missään tapauksessa. Virgo oli rock-juttu, meidän esitykset tulee paljon monipuolisempi, sanoo Heikki. Tartu hetkeen, kehottaa bändi Millaiset roolit teillä on? - Me ollaan mukana näytelmän bändissä. Teppo tosin myös näyttelee, minä vain soitan rumpuja, Heikki sanoo. - Täytyy tosin sanoa, etten ole ihan kärryillä siitä, mitä me tullaan soittamaan, naurahtaa Heikki. - Ainakin tangoa, tietää Teppo. - Sitä en olekaan ennen soittanut. Ihan kiva haaste sekin. Teppo ja Heikki soittavat samassa bändissä. Sen nimi on komeasti Carpe Diem. - Se on latinaa ja tarkoittaa ''tartu hetkeen'', selventää Heikki. - Bändin nimi kuvaa meidän käsitystä elämästä. Me pyritään nauttimaan elämästä aina kun siihen on tilaisuus. Ja tämä musikaali on meille ehkä ainulaatuinen mahdollisuus tehdä tällaista juttua, pohtivat Viialan pojat viisaita. Kumpaa te palvotte, kuuta vai aurinkoa? - Mä pidän enemmän auringosta, vastaa Heikki hetkeäkään empimättä. - Mä pidän enemmän - ehkä molemmista! Kuutamo voi olla syysiltana hieno, mutta ei mikään voita auringoista kesäpäivää, pohtii Teppo. Luovaa ajankäyttöä eikä ryyppäämistä Kertokaa vielä, mitä nuoret Viialassa viikonloppuisin tekevät? Ryyppäävätkö vain? - Osa ryyppää, se niin sanottu menevämpi porukka. Me taas pyritään luovaan ajankäyttöön, minä en ainakaan tarvitse viinaa pitääkseni hauskaa, sanoo Heikki. Ja Teppo nyökkää sanoille luovan painokkaasti. Siirrymme saliin. Siellä puukepit ovat vaihtuneet langanpätkiin. - Tää naru on teidän ainoa kaveri. Kun musiikki alkaa soida ja lähdette liikkeelle, katsokaa narua, älkää toisianne. Ja teidän on turha puhua; ei se kuitenkaan ymmärrä, neuvoo Leena Tolonen suhtautumaan oikein langanpätkään. Harjoitukset ovat jatkuneet jo reilusti yli tunnin, silti kaikki jaksavat eläytyä valssiin langan kassa. Viialan vanhassa nahkatehtaassa tapahtuu tosiaan ihmeitä; kuu ja aurinko loistavat yhtä aikaa. Nuorten silmissä. Tähän mennessä tapahtunut - Viialan työväennäyttämö muutti keväällä 98 Viialan vanhan nahkatehtaan eli nykyisen Yritystalo Parkin tiloihin. - Työväennäyttämö muutti nimensä teatteri Nahkikseksi ja kunnosti hurjan urakan jälkeen itselleen uuden näyttämön. - Tulevana kautena Nahkiksella on ohjelmistossa peräti kolme ensi-iltaa: Adalmiinan helmen kalastuksen esittää lastenryhmä. Sen on ohjannut Arto Mantela ja dramatisoinut Topeliuksen sadun pohjalta Riitta Kurkela. Ensi-ilta 27. syyskuuta kello 15. Akkarallin on kirjoittanut Heikki Luoma ja sen esittää aikuisten ryhmä. Akkarallin ohjaa Riitta Kurkela. Sen ensi-ilta on marraskuun lopussa. Kuun ja Auringon lapset on musikaali. Käsikirjoitus Maya-intiaanien tarujen pohjalta Riitta Kurkela. Hän myös ohjaa musikaalin. Musiikin säveltää ja ohjaa Leena Tolonen. Yhteistyössä Viialan lukion ja elävän taiteen yhdistyksen kanssa. Ensi-ilta maaliskuussa.